Brunssi
    • Tervetuloa brunssille kaikille brunssia rakastaville vieraille!

    • Brunssi on joka lauantai ja sunnuntai klo. 11.30 – 13.30. Katamme herkuista notkuvan brunssibufettipöydän  jossa on mm. klassikoita kuten ”American waffles” vaahterasiirapin ja mustikoiden kera, kotona leivottuja muffineja ja maukkaita suolaisia piiraita ja pieniä voileipiä. Leipäjuusto ja lakkahillo kuuluvat paikallisiin suosikkeihin. Juomaksi tähän suurenmoiseen bufettiin suosittelemme samppanjaa tai kuohuviiniä heille jotka haluavat vähän ylimääräistä ylellisyyttä.

      Tiettyinä suurempina pyhinä, kuten äitienpäivänä ja vappuna on kaksi brunssikattausta, jotta mahdollisimman moni saa paikan.

      Brunssi on kuin aamiaisen ja lounaan lemmenkohtaus ja sen sanotaan olevan peräisin Englannista, jossa yläluokan sunnuntaimetsästysretket 1800-luvulla päätettiin kunnon aamiaisella. Mutta USA:ssa brunssi kehittyi tänä päivänä suuresti suosittuun muotoonsa.
      Brunssiin voi kuulua vähän mitä tahansa, kunhan se noudattaa periaatetta että pitää olla paljon kaikkea hyvää mitä ei ehkä suo itselleen kotona. Kun nousee pöydästä täytyy tuntea, että pärjää koko päivän.

      Vain varaamalla pöytäsi etukäteen varmistat paikkasi. Varaa pöytäsi ajoissa puh. 06-326 9111. 


      Varaa brunssi

    • Lahjakortti Brunssille

      Presentkort

      Kaikki brunssia rakastavat vieraat, tervetuloa ostamaan brunssilahjakortti! Tästä helposti ja kätevästi lahjakortti ystävälle tai miksi ei itsellenne. Täyttäkää tiedot ja seuratkaa ohjeita, ja mahtava lahja on pian teidän.

Hotel Astor Wasa

Asemakatu 4
65100 Vaasa

Puh +358-(0)6-3269 111
Fax +358-(0)6-3269 484
S-posti astor( at )astorvaasa.fi

Green key Sustainable travel logo

Kontakta oss

Enter security code!